Kerrostalojen lämmittäminen
Hallitusammattilaisena Matti on aidosti kiinnostunut yhtiöiden kunnosta. Yksi hänen lempiaiheista on kerrostalojen lämmittäminen. Hän on ollut vuosien mittaan mukana useissa lämmitysjärjestelmän perussäätöprojekteissa. Erään projektin tiimoilta syntyi sekä juttu Kiinteistöpostiin että referenssitarina Ilmastoinfon ja HSY:n yhteiselle tasapainotalo -websivustolle.
Eilen Matin käsissä syntyi 9-sivuinen raportti helsinkiläisen kerrostalon nykytilasta sekä suositukset toimenpiteistä, joiden avulla voidaan saavuttaa useiden tuhansien eurojen vuosittaiset säästöt asumismukavuudesta tinkimättä. Noin 1,5 kuukauden ajan tallennettiin huoneistojen ja yleisten tilojen lämpötiloja. Ennen mittauksia tehdyn asukaskyselyn ja mittaustulosten perusteella oli mahdollista muodostaa kattava kokonaiskuva lämmitysjärjestelmän tilanteesta. Tässä yhtiössä asiat olivat melko hyvin, vaikka useita säästökohteita löytyikin.
Matti väittää, että suurintaa osaa Suomen kerrostaloja ylilämmitetään. Porraskäytävät ja niiden kaltaiset yleiset tilat voisi talvikaudella pitää noin 16-asteisina asumismukavuuden kärsimättä. Kylmään aikaan huoneistosta poistuttaessa ollaan lähes poikkeuksetta pukeutuneina ulkovaatteisiin. Tällöin 22-asteinen rappukäytävä tuntuu ahdistavan kuumalta ja 16-asteinen sopivalta. Miksi siis pidämme rapputilat niin lämpöisinä?
Joskus huoneistojen korkealle lämpötilalle löytyy hyviä syitä, kuten huoneistojen ilmavuodot, jotka saavat asunnot tuntumaan kylmiltä. Ihminen on erittäin huono erottamaan vetoa ja huoneiston lämpötilaa toisistaan. Näin onkin aina tärkeää tutkia miksi huoneisto tuntuu kylmältä. Aina (tai oikeammin usein) syynä ei ole liian matala lämpötila. Monesti kerrostalon kokonaislämpötilaa säädetään sen eniten kylmää karsastavan mukaisesti ja näin aiheutetaan jopa satojen eurojen osakaskohtainen vuosikulu jokaiselle! Isännöitsijöiden ja huoltoyhtiöiden tulisi aina perustaa lämmitysjärjestelmään tehtävät muutokset asukkaan tuntemuksen lisäksi mittauksiin.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!
Aiheeseen liittyvät artikkelit (listaus päivitetty 27.8.2023)
- Lämpötilan mittaaminen kerrostaloissa pakolliseksi
- Energiansäästötalkoot, osa 1 – Kerrostalot ovat liian lämpimiä
- Energiansäästötalkoot, osa 2 – Yleisten tilojen lämpötila
- Energiansäästötalkoot, osa 3 – Huoneistojen lämpötila
- Energiansäästötalkoot, osa 4 – Älytermostaatit ja energiansäästöpalvelut
- Energian säästäminen veden painetta laskemalla
- Maalämpö – selvitä ainakin nämä asiat
- Taloyhtiön isot remontit kannattaa monitavoiteoptimoida
- Aurinkopaneelit taloyhtiössä – osa 1, historia ja tulevaisuus
- Aurinkopaneelit taloyhtiössä – osa 2, esimerkkitalon sijainti ja olosuhteet
- Aurinkopaneelit taloyhtiössä – osa 3, kannattaako?