Aurinkopaneelit taloyhtiössä – osa 2, esimerkkitalo

Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa luvattiin, että aurinkopaneelien kannattavuutta käydään läpi todellisen esimerkin avulla. Esimerkkinä käytetään Länsi-Vantaalla sijaitsevaa 58 huoneiston kerrostaloa, joka on valmistunut vuonna 2019. 

Mitä asioita tulee selvittää?

Aurinkoenergian käytön mielekkyyttä selvitettäessä tulee tietää muutamia asioita. Tärkein kysymys on paistaako aurinko niihin paikkoihin, joihin paneelit olisi mahdollista asentaa. Jo yksittäinen puu voi varjostaa niin paljon, että sillä on merkitystä. Taloyhtiön oma sähköenergian kulutus tulee myös selvittää. Tässä on tärkeää ymmärtää miten sähkön käyttö jakautuu eri vuorokaudenaikoihin sekä kesän ja talven välillä. Vaikka nykyään onkin mahdollista hyödyntää aurinkopaneelien sähköä myös osakkaiden omien sähkölaskujen pienentämiseen, hallinnollisesti helpointa on mikäli aurinkoenergia hyödynnetään kokonaisuudessaan yhtiön sähkön tarpeisiin.

Paistaako aurinko?

Esimerkkitalo sijaitsee mäellä, jonka johdosta puut tai muut kuin samalla mäellä sijaitsevat talot eivät sitä juuri koskaan varjosta. Vantaan kaupungin karttapalvelussa on aurinkopaneelien sijoittelun tutkimiseen hieno ominaisuus – siinä voidaan simuloida auringon vaikutusta 3D-rakennusten ja 3D-pinnanmuotojen kanssa.

No alt text provided for this image
Vantaan karttapalvelussa on mahdollista simuloida mm. rakennusten aiheuttamia varjoja eri vuoden- ja kellonaikoina.

Ilmakuva taloista näyttää talojen profiilin ja sijoittumisen tontilla. Taloissa on harjakatto, joka siis voisi mahdollistaa aurinkopaneelien asentamisen mikäli löydetään sellainen katon harja, johon aurinko paistaa suuren osan päivästä.

No alt text provided for this image
Ilmakuva taloista, joita käytetään esimerkkikohteena.

Seuraavassa kuvassa on simuloitu kolmen kerrostalon osalta auringon suuntaa ja viereisten talojen aiheuttamia varjoja. Simulointi on tehty kesäkuun ensimmäiselle päivälle ja elokuun viimeiselle. Kumpanakin kalenterihetkenä simulointi on tehty neljään kellonaikaan (9, 12, 16 ja 19).

Tutkimuksen alla olevan kerrostalon sijainti on merkitty kuvaan auringonvaloa simuloivaan kuvan vasempaan yläkulmaan numerolla 1. Numerolla 2 ja 3 on merkitty samaan aikaan rakennetut samanlaiset talot, jotka kuitenkin ovat eri taloyhtiöitä. Talot ovat niin uusia, että niistä näkyy kartalla vain sijoittelukuva. Vanhemmista taloista näkyisi 3D-hahmo.

No alt text provided for this image
Aurinkosimulaatiot kahteen eri vuodenaikaan useina eri kellonaikoina.

Talon 1 katon harjat ovat aurinkoon nähden siten, että talo ei sovellu kunnolla aurinkopaneelien asentamiseen. Kyseisen taloyhtiön tapauksessa voisi olla mahdollista tehdä yhteistyötä naapuriyhtiöiden kanssa, joten jatketaan asian pohdiskelua samaan pihapiiriin kuuluvien talojen 2 ja 3 kannalta.

Talon 3 eteläsivun harjalle aurinko paistaa liki kohtisuoraan klo 14 aikaan. Tämä sivu voisi siis olla mielekäs aurinkopaneelien asennuskohta. Kyseinen talo on mäen harjalla siten, että puita tai varjostavia rakennuksia ei ole eikä todennäköisesti tule olemaan myöskään tulevaisuudessa. Tämän näkee myös karttasimulaatiosta katsomalla samaa kohtaa eri kuvakulmasta. Kuvaan on merkitty talot samoilla numeroilla kuin edelliseen kuvaan.

No alt text provided for this image
Esimerkkikohde eri ilmansuunnasta. Kuvassa näkyy hyvin talojen sijainti mäen harjalla.

Vaikuttaa siltä, että aurinko paistaa talon 3 eteläsivun harjalle koko kesäkauden aamusta iltaan niin hyvin kuin Suomessa on mahdollista. Kyseinen talo tarjoaa siis hyvän sijoituspaikan aurinkopaneeleille.

Myös Helsingin Seudun Ympäristöpalvelu HSY tarjoaa karttapalvelun oman kiinteistön aurinkosähköpotentiaalin selvittämiseen. Palvelussa on mahdollisuus tutkia Helsingin, Vantaan ja Espoon alueiden tilannetta. Tämänkin palvelun perusteella kyseisen taloyhtiön alue soveltuu sähkön tuotantoon aurinkopaneeleilla. Kannattavuuden arviointi erilaisilla sähkönhinnan ja korkotason kehityksillä ja eri suuruisilla tuotantokapasiteeteilla on siis mielekästä selvittää.

Kannattavuuslaskelmiin syvennytään seuraavassa artikkelissa.