|

Kaukolämpöyhtiön näkemyksiä kerrostalon lämmittämiseen – Helenin asiantuntija haastattelussa

Helsingin alueella vuodesta 2018 lähtien maalämmön hyödyntäminen rakennuskannan lämmitykseen on kasvanut voimakkaasti. Mikäli tuo kiihtyvä trendi jatkuu, on arvioitu, että vuoteen 2030 mennessä jopa 12 % rakennuskannan lämmitystarpeesta katetaan maalämmön avulla (Lähde: Kiinteistö-, kortteli- ja aluekohtaiset maalämpöratkaisut Helsingissä, 2022). Hiilineutraali Helsinki -hankkeen lopputulemana tavoitellaan 15 %:n osuutta, joka tuntuu hurjan suurelta ja vaatii varmasti paljon myös Helenin kaltaisten isojen toimijoiden panostuksia vihreään siirtymään. 

Kotilo asunnoilla oli mahdollisuus haastatella tarkemmin Helenin Asiakkaan tekniset palvelut tiiminvetäjää Karita Visuria kaukolämpöön ja maalämpöön liittyen. Haastattelun tietoja on hyödynnetty muutaman taloyhtiön energiaselvitysten ja maalämpöhankkeiden suunnittelun yhteydessä. Toivottavasti haastattelu antaa lisätietoja myös muille energia-asioiden ympärillä pohdintaa tekeville taloyhtiöiden päättäjille.

Onko Helenin toiveena, että taloyhtiöt siirtyvät maalämpöön?

Näemme Helenissä, että kaukolämpö on vahvasti osa tulevaisuuden joustavaa ja hiilineutraalia energiakokonaisuutta. Tavoitteenamme onkin kehittää kaukolämpöpalveluitamme vastaamaan helsinkiläisten lämmöntarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin siirtymistä muihin lämpöratkaisuihin ei tarvitsisi edes harkita.

Kaukolämmön hinta nousi rajusti parisen vuotta sitten, mikä sai monet taloyhtiöt pohtimaan maalämpöön siirtymistä. Mistä tämä johtui?

Olemme siirtymävaiheessa kohti irtautumista fossiilisista polttoaineista, millä on ollut hintavaikutuksia muun muassa päästöoikeuksien, valmisteverojen ja polttoaineiden kallistumisen myötä. Vuodelle 2030 asettamamme hiilineutraalisuustavoitteemme mukaisesti olemme kuitenkin investoineet voimakkaasti fossiilisia polttoaineita syrjäyttävään puhtaaseen energiantuotantoon, minkä ansiosta heinäkuussa 2024 kaukolämmön hinta laski arvion mukaan keskimäärin noin 5,3 prosenttia aiempaan hinnastoon nähden.

Miten kaukolämpö tuotetaan seuraavan 15–20 vuoden aikana?

Helen luopuu kivihiilen poltosta vuonna 2025 ja tavoitteenamme on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tulevaisuudessa Helsinki lämmitetään yhä kasvavassa määrin hajautetulla energiantuotannolla hyödyntäen useita erilaisia energianlähteitä ja lämmön varastoinnin ansiosta myös entistä joustavammin.

Monipuolisten energialähteiden, energian kierrätyksen, mahdollisen meriveden lämmön hyödyntämisen, sähkökattiloiden (käytetään niillä hetkillä, kun sähkö on edullista ja voidaan tuottaa varastoon) ja lämmön varastoinnin kautta voidaan hyödyntää kulloisessakin tilanteessa edullisimpia energianlähteitä. Selvitämme myös vedyn ja pienydinvoiman mahdollisuuksia.

Eri toimijoiden datakeskusten hukkalämmön hyödyntäminen on myös tärkeää, kun näitä Helenin toiminta-alueella on. Myös helsinkiläisten jätevedestä lämmöntalteenotto on arkea kaukolämmön tuotannossa.

Millaisia investointeja se Heleniltä vaatii? Tai on vaatinut?

Suuria investointeja on jo tehty, kuten Vuosaaren biolämpölaitos, Katri Valan lämpöpumppulaitos ja sen laajentaminen. Sähkökattiloiden rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä.
 
Seuraavia investointeja ovat Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen rakentaminen ja Salmisaaren kivihiilikäyttöisen lämpölaitoksen muuntaminen pellettikäyttöiseksi.

Mitkä asiat vaikuttavat kaukolämmön hintaan seuraavien 15 vuoden aikana? Millaiset näkymät ovat hintaan tällä hetkellä?

Olemme suunnitelmallisesti luopumassa fossiilisesta tuotannostamme. Korvaava uusiutuva ja päästötön tuotantomme ei tarvitse päästöoikeuksia, eikä niillä tuotetulle lämmölle kohdistu valmisteveroja.
 
Kaukolämmön osalta suuria kulueriä ovat päästökauppa ja verot. Kivihiilestä luopuminen edesauttaa kaukolämmön hinnan hallinnassa ja fossiilisesta energiasta luopuminen tuo tulevaisuudessa mukanaan huomattavat kustannushyödyt.

Tekemällä harkittuja investointeja mahdollistamme sekä joustavat että kohtuulliset muuttuvat energiantuotantokustannukset.

Eroaako kaukolämmön hinta sähkön hinnan kehityksestä tulevien 15 vuoden aikana? Jos, niin miksi?

Kaukolämpö tulee osittain sähköistymään. Kaukolämpöä on tarkoitus tuottaa myös sähköllä ja varastoida sitä, silloin kuin sen tuottaminen on halpaa. Tällä voi olla vaikutusta myös sähkön hintakehitykseen ja etenkin vaihteluihin. Toukokuussa uutisoimme kaukolämmön hinnan laskevan aiempaan hinnastoon nähden arviolta keskimäärin jopa yli 5 prosentilla.

Helen on mukana myös vihreän sähkön tuotannossa mm. Nurmijärvellä aurinkopaneelien ja Pohjanmaalla tuulivoiman muodossa.

Voiko taloyhtiö varastoida energiaa Helenin kautta (esim. aurinkoenergia tai lämmöntalteenotto?

Poistoilman lämmön talteenottoa harkitaan yleensä lämmönjakokeskuksen uusinnan yhteydessä. Uusinnan yhteydessä on mahdollista tehdä myös varaukset järjestelmän myöhemmälle käyttöönotolle. Helen ei toteuta näitä ratkaisuja, mutta tarkistamme suunnitelmat ja teemme käyttöönottotarkastuksen, jotta kytkennät ovat toimivia sekä kaukolämmön että asiakkaan näkökulmasta.
Jokainen kohde yksilöllinen ja näiden suunnittelu vaatii asiantuntemusta, jotta säästöt toteutuvat. Hyödyt riippuvat myös lämmitysverkostojen mitoituslämpötiloista.

Miten kaukojäähdytys toimii ja millaisia investointeja se vaatii?Kaukojäähdytystä on tarjolla vain kantakaupungin alueella, mutta kiinteistöjäähdytystä (CHC) tarjoamme kaikkialle Helsinkiin. Investointikustannukset katsotaan tapauskohtaisesti. Kiinteistöjäähdytyksessä lämpöpumppu lauhduttaa kaukolämpöön.

Millainen on Helenin älykäs lämmönjakokeskus?

Älykäs lämmönjakokeskus on asiakkaalle huoleton ratkaisu, joka sisältää tarvittavat laitteet ja niiden asennukset kiinteällä kuukausihinnalla. Ylläpidämme, huollamme ja seuraamme laitteistoa etävalvonnan avulla koko sopimuskauden ajan (20 vuotta). Lisäksi rakennuksen lämmitystä ja olosuhteita pystytään optimoimaan energiatehokkaasti.
 
Älykkään lämmönjakokeskuksen hinta määräytyy sen koon mukaan. Älykäs lämmönjakokeskus sisältää myös huoneistokohtaisia antureita (kiintestövahti), joiden avulla säätökäyrän asetuksia voidaan muuttaa olosuhteiden mukaan.